|
|
![]() YleistäHenkilötietolain valvontajärjestelmä perustuu osaltaan siihen, että rekisteröidyillä on oikeus saada tietoja itseään koskevien tietojen käsittelystä. Lain tavoitteiden mukainen henkilöiden yksityisyyden suojaaminen ja oikeusturvan takaaminen edellyttävät kuitenkin lisäksi, että rekisterinpitäjän lainvastaiseen menettelyyn voidaan tarvittaessa puuttua. Henkilö (rekisteröity) voi asiansa selvittämiseksi itse ottaa yhteyden asianomaiseen rekisterinpitäjään. Tarvittaessa hän voi saattaa asian tietosuojavaltuutetun tutkittavaksi. Riippumatta tietosuojavaltuutetun toimenpiteistä rekisteröity voi myös aina saattaa henkilötietolain mukaan rangaistaviksi säädetyt menettelyt poliisin tutkittavaksi ja ilmoittaa ne syytteeseenpanoa varten. Henkilötietolain säännösten vastaisesta menettelystä voi olla seuraamuksena rikosoikeudellinen rangaistus. Lainvastainen menettely voi myös muodostaa perusteen korvausvastuun syntymiselle. Henkilötietolain rangaistussäännökset yhdessä vahingonkorvaussäännösten kanssa pyrkivät osaltaan edistämään henkilötietojen käsittelyn lainmukaisuutta ja täten jo ennakolta estämään yksityisyyden suojaan kohdistuvat loukkaukset. Rekisterinpitäjä voi työnantajana määrätä palveluksessaan oleville kurinpidollisen seuraamuksen säännösten ja antamiensa määräysten ja ohjeiden vastaisista menettelyistä. Silloin, kun säännöksiä tai annettuja määräyksiä tai ohjeita ei noudateta, työnantajan asiana on rekisterinpidon vastuuseen liittyen huolehtia siitä, että todettuihin laiminlyönteihin puututaan asianmukaisesti. |