|
|
![]() Oppilaiden henkilötunnusten luovuttaminen tutkimukseenTietosuojavaltuutetun kannanotto 28.1.2002 Millä edellytyksillä oppilaiden henkilötunnuksia voidaan luovuttaa tutkimukseenRatkaistava asia Kannanotto Kuntien kouluissa opiskelevien henkilötietoja voidaan luovuttaa tieteelliseen tutkimukseen viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain 16 §:n 3 momentissa mainituin edellytyksin ja huomioon ottaen salassapitosäännökset. Rekisterinpitäjä vastaa henkilötietojen luovuttamisesta Henkilötiedon käsite on määritelty henkilötietolain 3 §:n 1 kohdassa. Esimerkiksi tieto opiskelijan henkilötunnuksesta on henkilötieto. Rekisterinpitäjä on lain 3 §:n 4 kohdan mukaan se, jonka käyttöä varten henkilörekisteri perustetaan ja jolla on oikeus määrätä henkilörekisterin käytöstä. Esimerkiksi yliopistot toimivat rekisterinpitäjinä. Tietoja luovuttava rekisterinpitäjä vastaa siitä, ettei tietoja luovuteta lainvastaisesti. Millä edellytyksillä henkilötietoja voi luovuttaa tutkimukseen Oikeus luovuttaa muita kuin salassa pidettäviä henkilötietoja viranomaisen henkilörekisteristä perustuu viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) 16 §:n 3 momenttiin. Luovutettaessa henkilötietoja tutkimukseen edellytyksenä on, että tietoja pyytävällä on henkilötietolain perusteella oikeus kerätä ja käsitellä henkilötietoja tieteellistä tutkimustarkoitusta varten. Nämä edellytykset on esitetty henkilötietolaissa (mm. 14 §:ssä). Luovutettavien tietojen tulee olla tarpeellisia tutkimuksessa. Myös henkilötunnus voidaan lain 13 § huomioon ottaen luovuttaa, jos se on tarpeellinen tutkimusta tehtäessä. Se on yleensä tarpeellinen vain, kun eri lähteistä kerättäviä tietoja on voitava yhdistää tutkimuksen toteuttamiseksi. Miten tietoja pyytävän tulee toimia Tietoja pyytävän tulee antaa selvitys oikeudestaan tallettaa ja käyttää pyytämiään tietoja tieteellistä tutkimustarkoitusta varten. Selvittämisvelvollisuus perustuu julkisuuslain 13 §:n 2 momenttiin. Rekisterinpitäjä voi arvioida luovutuskysymystä vasta, kun tietoja pyytävä on antanut nämä tiedot. Sovelletut säännökset Katso myös tietosuojavaltuutetun julkaisema esite:
|