Tiedotustoiminta


Tietosuojavaltuutetulla on lain mukaan velvollisuus huolehtia toimialaansa kuuluvasta tiedotustoiminnasta. Myös viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettu laki ja asetus velvoittavat viranomaisen tiedottamaan toiminnastaan ja palveluistaan sekä yksilöiden ja yhteisöjen oikeuksista ja velvollisuuksista toimialaansa liittyvissä asioissa.

Viestinnän tulee eri tavoin tukea toimiston tavoitetta ylläpitää ja edistää kansalaisten perusoikeutena olevaa oikeutta yksityisyyteen. Viestinnällä annetaan selkeä ja objektiivinen kuva tietosuojavaltuutetun tavoitteista, tehtävistä ja toiminnasta.

Tavoitteena on tehdä tunnetuksi tietosuojalainsäädäntö rekisteröidyille, rekisterinpitäjille, medialle ja muille sidosryhmille. Palveluihin kuuluu tiedottaa toiminnasta ja tietosuojavaltuutetun ratkaisuista sekä saattaa sitä koskeva tieto helposti kaikkien saataville. Viestintäpalvelut pyrkivät välittämään kuvan valtuutetun toiminnasta ja sen vaikutuksesta yhteiskunnassa.

Yksi tiedotuksen päävälineistä on neljästi vuodessa ilmestyvä Tietosuoja -lehti. Sitä julkaisevat tietosuojavaltuutetun toimisto, Viestintävirasto ja tietosuojalautakunta sekä kustantaja Stellatum Oy. Kohderyhmänä ovat merkittävimmät rekisterinpitäjät. Toimiston kotisivut ovat toinen keskeinen tiedotuskanava. Sivuiltamme löytyy tuoreinta tietoa ja ajankohtaista asiaa tietosuojasta. Toimisto julkaisee myös lehdistötiedotteita. Viestinnän periaatteet määritellään toimiston viestintäsuunnitelmassa.