Tietosuojavaltuutetun selitys hallinto-oikeudelle uskonnollisen yhdyskunnan tietojen käsittelyä koskevassa asiassa

Dnro 3796/432/13

Hallinto-oikeus varasi tietosuojavaltuutetulle mahdollisuuden kirjallisen selityksen antamiseen asiassa, jossa uskonnollinen yhdyskunta oli valittanut tietosuojalautakunnan päätöksestä dnro 1/933/2013 hallinto-oikeuteen. Tietosuojalautakunta oli antanut päätöksensä tietosuojavaltuutetun sille tekemän hakemuksen johdosta.

Tietosuojavaltuutettu katsoi tietosuojalautakunnan tavoin, että valituksessa ei oltu tuotu esiin sellaisia seikkoja, joiden perusteella tietosuojalautakunnan päätöstä olisi tullut muuttaa. Tietosuojavaltuutettu myös yhtyi tietosuojalautakunnan hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa esittämiin perusteluihin.

Henkilötietolaki on yleislaki, joka koskee myös uskonnollisten yhdyskuntien henkilötietojen käsittelyä. Siinä säädetään vain henkilötietojen käsittelystä, eikä sillä rajoiteta uskonnon harjoittamisen vapautta. Henkilötietolaki ei estä henkilötietojen keräämistä ja muuta käsittelyä silloin, kun se tehdään henkilötietolain edellyttämällä tavalla. Henkilötietojen käsittely voi perustua esimerkiksi jäsensuhteeseen tai henkilön pyyntöön tai suostumukseen henkilötietolain 8 ja 12 §:ien mukaisesti.

Tietosuojavaltuutettu katsoi, että henkilötietolakia sovelletaan henkilötietojen keräämiseen ja muuhun käsittelyyn uskonnollisen yhdyskunnan ovelta ovelle – evankelioimistyössä kuten myös kuurojen ja vieraskielisten henkilöiden henkilötietojen käsittelyyn yhdyskunnan laatimalla lomakkeella. Kyse on valittajana olevan yhdyskunnan tarkoin ohjeistamasta ja organisoimasta toiminnasta eikä henkilötietojen käsittelystä henkilötietolain 2 §:n 3 momentin tarkoittamiin tavanomaisiin yksityisiin tarkoituksiin. Kyseisellä yhdyskunnalla on kyseessä olevan henkilötietojen käsittelyn osalta tosiasiallinen määräysvalta ja se on siten myös henkilötietolain 3 §:n 4 kohdan tarkoittama rekisterinpitäjä, vaikka henkilötiedot tai osa niistä olisivatkin vain yksittäisten Jehovan todistajien hallussa.

 
Julkaistu 10.8.2015