Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuri jaosto: Suomi sai kieltää verotietojen laajamittaisen julkaisun Veropörssissä

Julkaistu 28.6.2017

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuri jaosto päätti tiistaina 27. kesäkuuta, ettei Suomi rikkonut ihmisoikeussopimuksen sananvapautta koskevaa artiklaa kieltäessään verotietojen laajamittaisen julkaisun Veropörssi-lehdessä ja tekstiviestipalvelussa.

Markkinapörssi ja Satamedia olivat julkaisseet noin 1,2 miljoonan ihmisen verotiedot vuonna 2002. Vuonna 2004 tietosuojavaltuutettu pyysi tietosuojalautakuntaa kieltämään verotus- ja varallisuustietojen julkaisemisen tässä laajuudessa.Tietosuojalautakunta ja myöhemmin hallinto-oikeus hylkäsivät tietosuojavaltuutetun hakemuksen, koska ne katsoivat, että kyse oli henkilötietojen käsittelystä toimituksellisessa tarkoituksessa.

Tietosuojavaltuutettu valitti korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joka pyysi EU:n tuomioistuimelta ennakkoratkaisua asiasta vuonna 2007. Korkein hallinto-oikeus totesi EU:n tuomioistuimen antaman ennakkoratkaisun C-73/07 perusteella antamassaan ratkaisussa KHO 2009:82, että tietojen käsittelytapa ja julkaisu tässä laajuudessa ei edistänyt julkista keskustelua eikä ollut tapahtunut ainoastaan toimituksellista tarkoitusta varten.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) suuri jaosto katsoi, että ratkaisussa oli puututtu sananvapauteen, mutta se ei ollut ihmisoikeussopimuksen sananvapautta koskevan artiklan 10 vastaista, koska tavoitteena oli yksilöiden yksityisyyden ja oikeuksien turvaaminen. Tuomio oli ollut lainsäädännön mukainen ja siinä oli oikeudenmukaisesti punnittu oikeuksia yksityisyyteen ja sananvapauteen.

EIT:n suuri jaosto kuitenkin päätti, että kansallisessa hallintomenettelyssä oli rikottu ihmisoikeussopimuksen artiklaa oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä (artikla 6), koska asian käsittely oli kestänyt liian pitkään, yhteensä yli 8 vuotta.

EIT:n jaosto oli 21. heinäkuuta 2015 antamassaan tuomiossa päätynyt samaan ratkaisuun. Asia oli Markkinapörssin ja Satamedian pyynnöstä siirretty käsiteltäväksi suureen jaostoon, joka antoi asiassa lopullisen ratkaisun.

EIT:n tuomio

EIT:n lehdistötiedote

Lisätietoja:
tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, puh. 02956 66730, reijo.aarnio(at)om.fi

Sivun alkuun |