Suomeksi - På svenska - In English - Davvisamegillii

Tietosuojavaltuutetun toimisto

Tietosuojavaltuutetun toimisto

Etusivu » Uutta » Uutiset » 2017 » Avoimen tieteen vaatimukset eivät saa vaarantaa henkilötietojen suojaa

Avoimen tieteen vaatimukset eivät saa vaarantaa henkilötietojen suojaa

Julkaistu 16.3.2017

Avoimuuden vaatimukset tutkimustuloksille ja -aineistolle ovat viime vuosina kasvaneet. Kun tutkimusaineisto koostuu henkilötiedoista, ei tiedon jakaminen laajan yleisön saataville ole yleensä mahdollista. Vain anonyymia tietoa voidaan jakaa avoimen tieteen periaatteiden mukaisesti. Tietosuojasäännöksillä turvataan tutkittavien luottamusta henkilötietojen asianmukaiseen käsittelyyn ja varmistetaan tutkimuksen onnistumisen edellytyksiä myös tulevaisuudessa.

Tutkimustoiminnan avoimuudella pyritään edistämään muun muassa tietoaineistojen uudelleen hyödyntämistä sekä tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta. Kun tutkimusaineisto sisältää henkilötietoja, tutkijan on ymmärrettävä käsittelyyn liittyvä oikeudellinen vastuu. Oman toiminnan lainmukaisuuden varmistaminen on painava syy kieltäytyä luovuttamasta aineistoa tietokantoihin, joista tieto on saatavilla laajemmalle yleisölle.

Henkilötiedot voivat olla suoraan tai välillisesti tunnistettavia

Henkilötiedolla tarkoitetaan luonnollista henkilöä, hänen ominaisuuksiaan tai elinolosuhteitaan kuvaavia tietoja, jotka voidaan tunnistaa häntä, hänen perhettään tai hänen kanssaan yhteisessä taloudessa asuvia koskeviksi. Henkilötiedon määritelmään kuuluvat sellaiset henkilötiedot, joiden avulla henkilö voidaan tunnistaa suoraan, mutta myös sellaiset tiedot, joiden avulla henkilö voidaan tunnistaa välillisesti tai epäsuorasti.

Esimerkiksi peitenimillä suojatut eli pseudonymisoidut tai muutoin koodatut tiedot katsotaan henkilötiedoiksi, koska tiedot voidaan lisätietojen avulla muuttaa takaisin tunnisteelliseen muotoon. Henkilötietojen suojaa koskevat säännökset tulevat sovellettavaksi niin kauan, kun tiedot ovat palautettavissa tunnisteellisiksi tai ne ovat muuten välillisesti tunnistettavissa tiettyä henkilöä koskeviksi.

Reunaehdot rajaavat tutkijan määräysvaltaa

Kun henkilötietoja käsitellään tieteellisen tutkimuksen tarkoituksia varten, tutkimusaineiston käsittelyä ohjaavat:
• viranomaisten henkilörekistereistä saadun aineiston osalta luovutusta koskevat säännökset (mukaan lukien salassapitosäännökset)
• käyttölupaan sisällytetyt ehdot
• henkilötietojen käsittelyn oikeudellinen perusta
• tieteellisen tutkimuksen osalta säädetyt suojatoimenpiteet (henkilötietolain 14 §) ja
• muut tietosuojaperiaatteista kumpuavat vaatimukset henkilötietojen käsitellylle.

Reunaehtojen tunnistaminen ja noudattaminen on erittäin tärkeää tutkijan oikeusturvan kannalta.

Vain anonyymia dataa voi jakaa avoimesti

Anonymisointi tarkoittaa henkilötietojen käsittelemistä niin, että henkilön tunnistaminen estyy peruuttamattomasti kaikille tahoille. Anonymisointi tulisi toteuttaa niin huolellisesti, ettei edes rekisteröity voi tunnistaa itseään aineistosta.

Geneettisen tiedon anonymisointiin liittyy erityiskysymyksiä, joiden vuoksi anonymisointi on vaikeaa. Geneettinen tieto voi olla tunnistettavaa, vaikka sen yhteydessä ei olisi tunnistetietoja. Anonymiteetin arvioinnin vaikeutta lisää se, että geneettinen tieto koskee myös henkilön biologisia sukulaisia – niin edeltäviä kuin tulevia sukupolvia. Yhden henkilön geneettinen tieto voi johtaa toisen henkilön tunnistamiseen.

Yksittäisen tutkijan tai tutkijaryhmän on riskialtista toteuttaa anonymisointia, jos heillä ei ole syvällistä asiantuntemusta anonymisointiprosessista ja tiedon anonymiteetin arvioinnista. Tutkijalla tai tutkimusryhmällä on silloin perusteltu syy kieltäytyä luovuttamasta tutkimusaineistoa laajempaan käyttöön.

Tietosuojavaltuutetun ohjaus avoimen tieteen periaatteiden toteuttamisesta henkilötietoja sisältävän tutkimusaineiston osalta

Lisätietoja:
ylitarkastaja Raisa Leivonen, puh. 02956 66736, raisa.leivonen(at)om.fi
tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, puh. 02956 66730, reijo.aarnio(at)om.fi

Sivun alkuun |