Etusivu >
Ajankohtaista >
Tietosuojavaltuutetun toimisto tekee markkina- ja mielipidetutkimuksen harjoittajia koskevan toimialaselvityksen >
 |
| Tietosuojavaltuutetun toimisto tekee markkina- ja mielipidetutkimuksen harjoittajia koskevan toimialaselvityksen |
 |
Tietosuojavaltuutetun toimisto on päättänyt toteuttaa markkina- ja mielipidetutkimustoimialaa koskevan oma-aloitteisen selvityksen kesän 2009 aikana. Selvitys tapahtuu yrityksille kirjeitse lähetettävien selvityspyyntöjen ja niihin saatavien vastausten analysoinnin kautta. Toimialaselvityksen tavoitteena on saada tietoa markkina- ja mielipidetutkimuksen toimialan yleisistä käytänteistä henkilötietojen käsittelyssä sekä selvittää, miten alalla on huolehdittu rekisteröityjen tietosuojan turvaamisesta. Tietosuojavaltuutettu valvoo henkilötietolain nojalla markkina- ja mielipidetutkimustoimialaa rekisteröityjen oikeuksien toteuttamiseksi.
Toimiston suorittaman esiselvityksen mukaan markkina- ja mielipidetutkimuksen toimialalla on jopa noin parisataa eri toimijaa, joista kuitenkin vain noin alle neljäsosa kuuluu alan eri liittoihin tai markkinatutkimusalan kansainväliseen kattojärjestöön ESOMARiin. Henkilötietolain mukaisen ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle markkina- ja mielipidetutkimuksen harjoittamisesta elinkeinona on tehnyt vain alle 40 yritystä. Kattavan otoksen saamiseksi kyselykirje lähetetään sadalle alalla ilmeisesti toimivalle yritykselle.
Alustavasti selvityksen on tarkoitus valmistua elokuun loppuun mennessä. Saatujen tulosten pohjalta tullaan arvioimaan, miten jatkossa edetään kyseisen toimialan tietosuojallisten valvontatoimenpiteiden osalta. Tietosuojavaltuutettu valvoo markkina- ja mielipidetutkimustoimialaa yksityisten oikeuksien toteuttamiseksi ja puuttuu tarvittaessa havaitsemiinsa epäkohtiin. Mikäli yritys ei annetusta ohjauksesta huolimatta korjaa havaittuja puutteita toiminnassaan, tietosuojavaltuutettu voi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin, esimerkiksi saattaa asian tietosuojalautakunnan käsiteltäväksi tai ilmoittaa sen syytteeseenpanoa varten.
Lisätietoja asiasta antaa tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio p. 010 36 66730.
|