Etusivu >
Ajankohtaista >
Julkilausuma eurooppalaisena tietosuojapäivänä 28.1.2009 >
 |
| Julkilausuma eurooppalaisena tietosuojapäivänä 28.1.2009 |
 |
(epävirallinen käännös)
LEHDISTÖTIEDOTE:
ARTIKLA 29:N MUKAISEN TIETOSUOJATYÖRYHMÄN PUHEENJOHTAJAN ALEX TÜRKIN JULKILAUSUMA EUROOPPALAISENA TIETOSUOJAPÄIVÄNÄ 28.1.2009.
”Kolmannen Eurooppalaisen tietosuojapäivän viettäminen tarjoaa eurooppalaisille tietosuojaviranomaisille mahdollisuuden muistuttaa jokaisen perusoikeudesta yksityisyyteensä ja henkilötietojensa suojaan.
On todellakin erittäin epähyväksyttävää että maissamme, joissa yksityisyyden suoja (kuten myös liikkumavapaus tai sananvapaus) on perusoikeus, ei suuri osa kansalaisista ole tietoinen kyseisistä oikeuksista sekä niiden tärkeydestä, tai ole edes kuullut niistä.
Meidän täytyy siksi painokkaasti saada aikaan kampanjoita, joilla tietoisuutta lisätään, sekä saada kansalaiset ymmärtämään, ettei tietosuoja ole tai ettei sitä saisi pitää vain jonain abstraktina tai teoreettisena tekijänä.
Ja mitä tietosuoja oikeastaan onkaan. Tietosuojan perustavoitteenahan on ylläpitää kansalaisten oikeutta, jonka mukaan heidän henkilötietojaan ei saa tallentaa, eikä heitä saa valvoa yksityisyyden suojaa loukkaavin tavoin. Lisäksi tietosuojasäännökset suojaavat ihmisarvoa ja jokaisen henkilökohtaisen elämän yksityisyyttä.
Aikana, jona syötämme päivä päivältä enemmän henkilökohtaisia tietojamme internetiin, ja jona enemmän tai vähemmän tietoisina hyväksymme olevamme päivittäisen valvonnan kohteina (biometrian, RFID-sirujen, kamera- ja videovalvonnan, hakukoneiden, geolokalisaation ym. kautta) henkilökohtainen elämämme sekä julkisten tilojen seuranta ovat niin pitkälle sekoittuneet toisiinsa, että se uhkaa oikeuttamme yksityisyyteen. On taisteltava tätä ajautumista vastaan, kieltäydyttävä olemasta jatkuvasti jäljitettynä ja valvottavana, lakattava kärsimästä sen seurauksista sekä oltava valppaana oikeuksiensa puolesta.
Koko Euroopassa kansalaisten, varsinkin nuorten, tietoisuuden lisääminen yksityisyyden suojan perustusoikeudellisesta laadusta, on vuonna 2009 yksi tietosuojaviranomaisten tärkeimmistä tavoitteista. Jo vuonna 2008 otettiin lukuisia askeleita tähän suuntaan. Mm. Artikla 29:n mukainen tietosuojatyöryhmä hyväksyi lukuisia kansalaisia koskevia suosituksia, jotka liittyvät esim. hakukoneiden käyttöön sekä lasten ja nuorten suojelemiseen.
Samoin viimeisimmässä tietosuojaviranomaisten maailmankokouksessa, joka järjestettiin Strasbourgissa lokakuussa 2008, kaikkiin maanosiin sijoittuvien kuudenkymmenen maan tietosuojaviranomaiset hyväksyivät kaksi julkilausumaa, jotka nimenomaan keskittyivät sosiaalisiin verkostoihin sekä lasten ja nuorten suojelemiseen.
Sekä yleisten riskien vakavuuden että mainitun ajautumisvaaran vuoksi Euroopan tietosuojaviranomaisten täytyy nopeasti keksiä riittäviä keinoja saadakseen toimintansa entistä tuloksellisemmaksi myös kansainvälisesti. Tietosuojasta täytyy tehdä konkreettisempaa, ja sen täytyy olla jokaisen saatavilla. Tämä vaatii kunkin kansalaisenkin omaa valppautta. Tietosuojaviranomaisilla on tässä tilanteessa mahdollisuus vaikuttaa kansalaisten mielipiteisiin, ja heidän tulee tulla kuulluksi myös valtioiden sekä kansainvälisten yhteisöjen taholta.
Näin ollen, olisi erityisen tervetullutta järjestää vuosittain kansainvälinenkin tietosuojapäivä tai –viikko, kuten yksimielisesti suositettiin viime lokakuun kolmannessakymmenennessä tietosuojaviranomaisten maailmankokouksessa”.
Brysselissä, 27.1.2009
Alex Türk
Artikla 29:n mukaisen tietosuojatyöryhmän puheenjohtaja
Alkuperäinen englanninkielinen lehdistötiedote
|