Sivukartta | Teksti- ja tulostusversio
Suomi | Svenska | English
Rekisteröidyn oikeudet | Tietoa rekisterinpitäjälle | Ratkaisut | Kysyttyä | Oppaat | Lomakkeet | Lait | Tehtävät | Kansainvälinen yhteistyö |  

Rekisteröidyn oikeudet
Tiedonsaantioikeus
Tarkastusoikeus
Oikeus saada tieto korjatuksi
Kielto-oikeus
Lapsille ja nuorille


Etusivu > Rekisteröidyn oikeudet >

Rekisteröidyn oikeudet

Henkilötietolaki on säädetty yksityisyyden suojan varmistamiseksi henkilötietojen käsittelyssä. Lain keskeisenä ajatuksena on, että jokaisella on oikeus saada tietää itseään koskevien henkilötietojen käsittelystä. Henkilötietolain valvontajärjestelmä perustuu pitkälti rekisteröidyn mahdollisuuteen selvittää, mitä tietoja hänestä on kerätty ja talletettu sekä mahdollisuuteen tarvittaessa saattaa asia tutkittavaksi.

Henkilötietolaissa rekisteröidyllä tarkoitetaan henkilöä, jonka henkilötietoja kerätään. Rekisterinpitäjäksi sanotaan laissa sitä, joka kerää esimerkiksi asiointitilanteessa asiakkaan henkilötietoja tiettyä käyttötarkoitusta varten.

Henkilötietolaki kertoo, milloin rekisterinpitäjä voi kerätä ja muutoin käsitellä rekisteröidyn henkilötietoja. Henkilötietoja voi käsitellä rekisteröidyn antamalla suostumuksella. Käsittely on mahdollista myös, jos rekisteröidyn ja rekisterinpitäjän välillä on sellainen asiakas-, työ- tai jäsenyyssuhde, jossa henkilötietojen kerääminen ja tallettaminen on tarpeellista osapuolten välisten asioiden hoitamiseksi. Lisäksi oikeus henkilötietojen käsittelyyn voi perustua muussa laissa rekisterinpitäjälle säädettyyn tehtävään.

Henkilötietojen keräämisen ja käsittelyn tarpeet arvioidaan rekisterinpitäjän toiminnan tarpeiden perusteella. Kussakin rekisterinpitäjän tehtävässä voidaan käsitellä pelkästään siinä tarkoituksessa tarpeellisia ja virheettömiä tietoja, ei muita tietoja.

Henkilötietolaissa rekisteröidylle säädettyjä nimenomaisia oikeuksia ovat:

Kun haluat käyttää rekisteröitynä näitä oikeuksiasi tai sinulla on kysyttävää henkilötietojesi käsittelystä, ota ensisijaisesti yhteyttä asianomaiseen rekisterinpitäjään. Ellet saa selvitettyä asiaasi rekisterinpitäjän kanssa, voit ottaa yhteyttä tietosuojavaltuutetun toimistoon. Jos henkilötietojesi käsittelyssä on mielestäsi kyse henkilötietolaissa tai rikoslaissa määritellystä rikoksesta, voit pyytää myös poliisiviranomaista selvittämään asiaa.




TietosuojaperiaatteemmePalaute
Dataombudsmannens byrå Tietosuojavaltuutetun toimisto